|
|
(P)ONNETON OULA ONNELLA JATKOON |
|||||
Oulan www-toimituksen ennakkoarvioista poiketen Oula selvisi jatkoon Futsalsarjan alkulohkostaan. Oulan onneksi koitui se, että toimituksen antamista virheellisistä tiedoista poiketen jokaisen lohkon 3 parasta ja 2 parasta nelosta kaikista lohkoita pää- see jatkopeleihin. |
||||||
Jatkoonpääsystä huolimatta ei Oulalle voi povata menestyksekästä kevättä. Eilisen kal- taisella esityksellä tulee Oula saamaan Kurvin Vauhdilta sellaista kyytiä, että heikkoher- moisempaa hirvittää. Ensimmäinen peli ei Oulan kannalta ollut aivan toivoton. Vantaa Starsia vastaan kentällä nähtiin ajoittain Oulan tavaramerkkinä pidettyä "oulalaista peruspeliä", joka perustuu i- idiootinvarmaan joukkueelle pelaamiseen. Kaiken luovuuden tappavalla, yksilöllistä taitoa halveksivalla ja kommunismiin verrattavalla autoritäärisyydellä pelattavalla peruspe- lillään Oula kontrolloi Vantaan tähtien alkurynnistystä sen verran, että vastustaja karka- si vain kahdin maalin johtoon ottelun alussa. Oulan puolustuksen lopulta herättyä sai Oula oman pelinsä kulkemaan sen verran hyvin, että joukkue kaatoi Vantaan tumman pigmentin pojat lukemin 3-2. Oulan maalintekijöinä kunnostautuivat Reima 2 ja Risto J 1. Sunnuntain toista peliä Pitkä ja perään vastaan luonnehtii hienosti Riston pelistä lähettä- mä viesti. Risto kirjottaa osuvasti: "...pallo pomppi sittenkin meille, vaikka lauantaina jo harmittikin...". Ottaen huomioon, että pelit pelattiin sunnuntaina, on pallo pomppinut taa- tusti katsomisen arvoisesti. Pitää vain toivoa, että yhtä hienoja pomppunäytöksiä ei enää Oulan peleissä nähdä. Sunnuntain pelissä pallo pomppi vastustajalle niin tiuhaan tahtiin, että se noukittiin kahdeksan kertaa Oulan maalista. Oulan onneksi vastustajan verkkoon pallo eksyi jopa kahdesti. Molemmissa maaleissa onni potki Reijoa, joka innosta hihkuen sai toimittaa pallon vastustajan verkkoon. Tapio toimi maaleissa onnettaren juoksupoika- na taitavilla syötöillään. Oulan suurin onni kuitenkin oli maalit sekä se, että P&P ei teh- nyt enempää maaleja. Tasapisteisiin ja samaan maalieroon päätyneiden Oulan ja Team Sinisen välinen kamppailu kolmannesta sijasta ratkesi Oulan eduksi, joukkueen tehtyä e- nemmän maaleja. Oulan onnen seppänä oli sarjan pisteautomaatti FC Pasu, jonka sun- nuntaisen luovutuksen ansiosta TS sai vain 3 plusmaalia joukkueiden välisestä pelistä.(JD) |
||||||