|
|
OULALLA VOITOKAS ALKU | |||||
| Vajaamiehinen Oula kaatoi Paitsion Sohvan maa- lein 2-0 viime viikon keskiviikkona Kallion tekonur- mella pelaamassaan Harrasteliigan avausottelus- sa. Työesteiden ja muiden kiireiden takia Oulalla oli vaikeuksia saada täyttä joukkuetta peliin, mut- ta Oulan onneksi joukkue sai haalittua sääntöjen sallimat seitsemän pelaajaa kokoonpanoonsa. Ottelun alun Oula kuiitenkin joutui pelaamaan yh- den miehen vajauksella, koska Markus saapui pe- liin 10 minuuttia myöhässä. |
||||||
| Oulan yhden miehen vajauksesta johtuen ottelun
alku pelattiin Paitsion Sohvan komen- nuksessa. Vaikka PS näennäisesti hallitsi peliä, ei se kuitenkaan pystynyt luomaan yh- tään vaarallista tilannetta Oulan maalille. Ma kuksen saavuttua siirtyi ottelun hallinta täydellisesti Oulalle. Ottelun lopun Oula vyörytti hyökkäyksiä vastustamattomasti koh- ti Paitsion Sohvan maalia, ja ainoastaan Oulan surkea viimeistelytaito oli syy siihen, että Oula sai vain kaksi kertaa toimitettua pallon Paitsion Sohvan maaliin. Oulan www- toimituksen suureksi riemuksi Oulan kokoonpanossa esiintyivät edukseen Futsalsarjan murheenkryynit Reissu-Risto keskikentällä ja Reisi-Heikki puolustuksessa. Oulan muut urhot ottelussa olivat nollapelin pelannut Keijo, puolustuksessa luutinut Tapio, keskiken- tällä raataneett Reima ja Vili sekä kärjessä potkiskellut Markus. Tapansa mukaan Ou- lan maaleista vastasi Reima. (TP) |
||||||
| OULA HAASTAA SARJAKÄRJEN | ![]() |
|||||
| Tulevana keskiviikkona Oula kohtaa Kallion tekonurmella kello 19.30 alkavassa ottelussa lohkoa tappioitta johtavan Pelinaiset. Keskiviikon ottelu on Oulalle erittäin tärkeä. Se on joukkueen ensimmäinen peli lohkon kärkijoukkuei- ta vastaan, joten jatkon kannalta voitto antaisi joukkueelle lisää itseluottamusta ja samalla voitto lisäisi pelaajien us- koa Oulan menestymisen mahdollisuuksiin lohkon tule- vissa otteluissa. |
||||||
Oulan www-toimituksen saamien tietojen mukaan Oula pääsee keskiviikkoiseen otteluun lähes parhaalla miehistöllään. Ennakkotietojen mukaan joukkueesta todennäköisesti puuttuu nilkkavaivoista kärsinyt Risto Jounila. Riston puuttuminen heikentää Oulan jouk- kuetta jonkin verran, mutta jos joukkueen kokoonpanosta ei puutu muita joukkueen a- vainpelaajista, on joukkueella täydet mahdollisuudet sarjakärjen kaatamiseen. (JD) |
||||||