|
|
OULA TAISTELEE JATKOPAIKASTA | ||||
Tulevanan viikonloppuna pelataan Hankaniemessä kuluvan talven futsalsarjan alkulohko kahdeksan kak- si viimeistä kierrosta. FC Urpon varmistettua jatkoon menonsa jo aikaisemmin on päätöskierrosten panok- sena lohkon toinen jatkopaikka. Tiukimmin jatkopai- kassa on kiinni sarjakakkonen Pitkä ja perään, jolla on kolmen pisteen johto sarjakolmoseen Vantaa Starsiin ja neljän pisteen kaula sarjaneloseen Oulaan. |
|||||
Oulan jatkohaaveiden kannalta tilanne on tukala. Viimeisestä neljästä pelistä Oula on voit- tanut kaksi ja hävinnyt kaksi. Voitot Oula otti ennakolta heikompia, sarjassa kahdeksan- tena olevaa Hakalan poikia ja sarjajumboa FC Deathspeedia, vastaan. Tappion Oula kär- si sarjaviitoselle AC Mascotille ja sarjakuutoselle Team Sinisille. Huolestuttavaksi tilan- teen tekee, että Oula on tällä kaudella hävinnyt kaikki pelinsä pelatessaan sarjan kärki- pään joukkueita vastaan. Viikonlopun peleissä Oula kohtaa sarjan kakkosen Pitkän ja perään sekä sarjassa kolmantena olevan Vantaa Starsin, joten kauden aikaisempien esi- tysten perusteella Oulan jatkopaikka jää haaveeksi. Toisesta jatkopaikasta kamppailevista joukkueista Pitkä ja perään kohtaa toiseksi viimei- sellä kierroksella Hakalan pojat ja päätöskierroksellaan Oulan. Vantaa Stars kohtaa toi- seksi viimeisellä kierroksella FC Urpon ja päätöspelissään Oulan. Jatkopelien kannalta Vantaa Starsin ja Oulan tilanne on tukala. Päästäkseen jatkopeleihin on molempien jouk- kueiden saatava täysi pistepotti viikonlopun peleistä, ja sen lisäksi Pitkä ja perään ei saa voittaa kumpaakaan viikonlopun peleistään. Toimituksen arvion mukaan toinen jatkoon me- nijä ratkeaa, kun Pitkä ja perään voittaa toiseksi viimeisessä pelissään Hakalan pojat ja samalla varmistaa jatkopaikan. Toimituksen toiveena kuitenkin on, että Hakalan pojat voit- Pitkän ja perään ja Oula Vantaa Starsin. Näin toinen jatkoonmenijä selviäsi Oulan ja Pit- kään ja perään välisessä pelissä. Oulan www-toimitus pohti perinteisessä laskiaisriehassaan, mikä on syynä Oulan huonoille peliesityksille. Lähes yksimielinen toimitus tuli siihen tulokseen, että Oulan ailahtelevaisuus johtuu joukkueen huonosta kurista. Oulan kunniakkaiden värien edustamisen sijaan pelaa- jat toppaavat mielummin nisua miljoonatalossa Jyväskylässä, samoilevat Brasilian viida- kossa tai juoksevat lasta tanassa ikkunanpesijöiden perässä, muutamaa esimerkkiä käyt- tääkseni. Menestyäkseen Oulan onkin palattava hyväksi koettuun preussilaiseen kuriin. (JD) |
|||||